Eläintarhan urheilukenttä (Eltsu)
Eläintarhan kenttä on Helsingin Taka-Töölössä Eläintarhan alueella sijaitseva urheilukenttä lähellä Uimastadionia, Helsingin jäähallia ja Linnanmäkeä.
Eläintarhan urheilukentällä on tahkottu Suomen ensimmäiset yleisurheilun maailmanennätykset, pelattu ensimmäinen jalkapallomaaottelu ja taisteltu historian ensimmäisen kerran Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelussa.
Urheilukenttä on kaikille avoin ja tuttu vähintäänkin liikuntatunneilta monille helsinkiläisille koululaisille. Muutenkin kenttä on ahkerasti opetuskäytössä. Useat kaupungin yleisurheiluseurat treenaavat Eläintarhan kentällä ja järjestävät siellä kesäisin kerhomuotoista toimintaa. Talvisin urheilukentällä on valaistu luonnonjääkenttä. Eltsussa on myös sisäjuoksutunneli ympärivuotiseen harjoitteluun.
Vuonna 2005 ennen yleisurheilun MM-kisoja kenttä laitettiin kisakuntoon, kun juoksuradan pinnoitteet uusittiin novotan-pinnoitteella ja se muutettiin 8-rataiseksi. Samalla lisättiin toinen pituushyppypaikka ja muutettiin vanha hiilimurska nurmikentäksi.
Kaikkien aikojen ensimmäinen Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelu käytiin Eläintarhan kentällä vuonna 1925. Eläintarhan kenttä oli juuri saanut päällysteekseen uuden hiilimurskan ja sinne oli rakennettu katsomopaviljonki.
Yleisurheilun lisäksi \"Eltsu\" oli Suomen jalkapallon pääareena vuoteen 1915, jolloin saatiin aikaiseksi maan ensimmäinen ruohokenttä - Töölön Pallokenttä. Vuonna 1911 HJK juhli jalkapallon Suomen-mestaruutta Eläintarhan kentällä. Kentällä pelattiin myös Suomen jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen ensimmäinen ottelu Suomen kohdatessa Ruotsin 22. lokakuuta 1911.
Otteluraportti Suomen ensimmäisestä jalkapallomaaottelusta vuodelta 1911.
Osoite
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
Uutisia
iltalehti.fi 2.10.2023
iltalehti.fi 2.10.2023