Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /var/www/beta.stadissa.fi/dao/TopPicksDAO.php on line 26

Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /var/www/beta.stadissa.fi/dao/TopPicksDAO.php on line 62
Kauppatori | Stadissa.fi

BANNER2_ALT

Kauppatori

Kauppatori sijaitsee Helsingin historiallisen keskustan etelälaidalla, Eteläsataman lahden perukassa. Torilta länteen lähtee Esplanadin puisto, joka on Helsingin kauneimpia puistobulevardeja.

lähtee lauttoja Suomenlinnaan ja Korkeasaareen sekä Helsingin saariston sightseeing-risteilyille. Siellä on myös Porvooseen liikennöivän M/S J. L. Runeberg -aluksen laituri. Ennen kaikkea turistien iloksi myös aloitettiin 1980-luvulla iltatorikokeilu. Lokakuun ensimmäisellä viikolla Kauppatorilla järjestetään Helsingin vanhin tapahtuma, perinteiset silakkamarkkinat, joiden historia juontaa juurensa 1700-luvulle ja Kaupunginlahden kalalaitureiden aikaan asti.

Kauppatorilla on järjestetty suuria yleisötilaisuuksia, kuten muassa Suomen jääkiekkomaajoukkueen maailmanmestaruuden kunniaksi 8. toukokuuta 1995. 26. toukokuuta 2006 torilla järjestettiin myös suuret juhlallisuudet Lordin Eurovision laulukilpailuvoiton kunniaksi. Jälkimmäiseen tilaisuuteen osallistui n. 90 000 henkeä eli enemmän kuin mihinkään Suomessa aiemmin järjestettyyn tilaisuuteen.

1800-luvun alkuun asti Kauppatorin paikalla oli mutaisen Kaupunginlahden pohjukka kalalaitureineen. Lahtea käyttivät markkinapaikkanaan lähiseudun kalastajat, jotka kiinnittivät veneensä laitureihin ja myivät kalojaan helsinkiläisille. Noin nykyisen Pohjoisesplanadin paikalla kulki Eteläinen Rantakatu, jonka takaa alkoi kaupunkiasutus. Varsinaisena kauppatorina käytettiin tuolloin Suurtoria, joka sijaitsi nykyisen Senaatintorin paikalla.

Kauppatori syntyi 1800-luvun alussa, jolloin Helsingin keskusta rakennettiin uudelleen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi. Johan Albrecht Ehrenströmin asemakaavassa vuodelta 1812 vanhasta Suurtorista tehtiin uusi monumentaaliaukio Senaatintori ja entisten kalalaiturien paikalle sijoitettiin uusi kauppatori. Mutaiseen ja matalaan lahdenpohjukkaan piti ajaa runsaasti täyttömaata, jotta siihen saatiin rakennettua leveä ja laivaliikenteelle sopiva tori. Torille rakennettiin kolme satama-allasta: itäpäähän allas Viaporin liikenteelle (nyk. Linnanallas), länsipäähän allas kalastajaveneille (nyk. Kolera-allas) ja sen eteläpuolelle allas höyrylaivoille (nyk. Vironallas). Torin rakennustöiden yhteydessä kaivettiin myös Katajanokan kanava.

1890-luvulla Kauppatorin rantaa pitkin vedettiin Katajanokalle kulkenut satamarata; tämän vuoksi toria laajennettiin merelle päin ja sen päihin rakennettiin kaksi kääntösiltaa, jotta junat pääsisivät Kolera-altaan suun ja Katajanokan kanavan yli. Rautatieliikenne Katajanokalle lakkautettiin ja kiskot purettiin 1980-luvulla.

Ehdota kiinnostavaa paikkaa Lisää kokemuksesi

Stadissa.fi
Stadissa.fi Stadissa.fi <a target=*_blank* href=*http://sls.fi*>Gustaf Sandberg / SLS / Kauppatori vuoden 1900 tienoilla</a> Stadissa.fi Stadissa.fi Stadissa.fi <a target=*_blank* href=*http://hel.fi*>Signe Brander / Venäläisiä jäätelön myyjiä Kauppatorilla 1907</a> <a target=*_blank* href=*http://sls.fi*>Gustaf Sandberg / SLS / Höyryjuna Kauppatorilla</a>
Ehdota kuvia paikkaan

Osoite

Kauppatori
00170 Helsinki

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)