Kaivopuisto
Kaivopuisto on Helsingin kauneimpia puistoja. Puisto on meren rannan tuntumassa ja sen läheisyydessä toimii useampia kahviloita ja ravintoloita, kuten Cafe Carusel, Mattolaituri, Kaivohuone ja Cafe Ursula.
Kaivopuistossa on järjestetty läpi sen historian isoja tapahtumia, kuten viime vuosikymmenien aikaan Kaivopuiston kesäkonsertteja, lentonäytöksiä, koiranpentuparaateja, Pride-juhlia ja lukemattomia muita yleisötapahtumia.
Elmun kansanjuhla Kaivopuistossa vuonna 1978. Kuva: Harri Ahola (cc).
Puiston korkeimmalla kohdalla on Ursan keltainen tähtitorni vuodelta 1926, joka on vieläkin harrastajien käytössä. Alueen eteläosassa sijaitsee Tähtitorninmäki, jossa toimii Helsingin yliopiston observatorio.
Kaivopuistosta pääsee kätevästi mm. kaupungin luontorikkaimpaan Harakan saareen, Uunisaareen ja sieltä kävellen Liuskasaareen ja Liuskaluotoon.
Kaivopuiston historia alkoi 1830-luvulla, kun Henrik Borgströmin perustama yhtiö perusti ennestään asumattomalle ja karulle Helsinginniemen kärjelle kylpylän puistoineen. Koska venäläiset aateliset eivät saaneet matkustaa ulkomaille huvittelemaan, Kaivopuiston kylpylästä tuli Pietarin seurapiirien suosima lomakohde ja Helsingistä pariksi vuosikymmeneksi kosmopoliittinen kylpyläkaupunki. Kaivopuiston itäosa jaettiin huvilatonteiksi, joiden vuokralaisten oli kesän sesongin aikana majoitettava kylpylävieraita.
1800-luvun lopulla Ullanlinnan Kylpylä palveli vielä vieraita rannassa. Kuva: Artur Faltin 1900
Vuonna 1852 matkustuskielto kuitenkin kumottiin, ja pian tämän jälkeen kylpylän toiminta tyrehtyi. Vuonna 1883 alue siirtyi kaupungin haltuun yleiseksi puistoksi. Itäosan huvilatontit kaupunki kuitenkin myi silloisille omistajilleen.
Ursinin uimalaitoksen uimahyppynäytös vuonna n. 1900.
Kaivopuiston maisemassa näki tuulimyllyjä vielä vuonna 1895. Kuva: A.E.Rosenböijer
Perille Kaivariin pääsee raitiovaunuilla 2 ja 3. (ks. Reittiopas).
Osoite
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
Uutisia
iltalehti.fi 31.10.2016
iltalehti.fi 28.10.2016
iltalehti.fi 27.10.2016