Tervasaaren kesäteatteri
Kruununhaassa sijaitsevan Tervasaaren amfiteatteri toimii näyttämönä kahdelle Helsingin kesäteatterille. Teatteri Helsingille ja HIT Helsingille.
Tervasaari on saanut nimensä tervan vientiä harjoittaneiden kauppiaiden varastosta, joka sijaitsi saarella. 1640-luvun kartoissa Tervasaari esiintyi nimellä Tiäruholmen. Nimi Tervasaari vakiintui 1800-luvun loppupuolella.
Vuonna 1804 Tervasaari vuokrattiin lautavarastoksi lautakauppias Petter Heidenstrauchille. Vuonna 1805 Heidenstrauch rakensi saarelle terva-aitan. Aitta on saaren ainoa säilynyt rakennus. Aitat sijoitettiin Tervasaareen, jotta ne eivät aiheuttaisi palovaaraa.
Vuonna 1939 Tervasaarenkannas rakennettiin yhdistämään Tervasaarta ja Pohjoisrantaa. Kun pysyvä yhteys saareen oli saatu, kaupunki ryhtyi pitämään saarta varastonaan. Saaren ympärille rakennettiin korkea lauta-aita. Talvisin Tervasaareen tyhjennettiin lumikuormia.
Vuonna 1970 Tervasaari avattiin kokonaan kaupunkilaisille. Silloin saarella viimeisenä toiminut sementtivalimo siirtyi pois.
Tervasaarta ryhdyttiin laajentamaan tuomalla sinne täytemaata. Viimeisen suuren kunnostustyön yhteydessä vuonna 1995 saarella sijainnut tekolampi täytettiin. (Wikipedia)
Uutisia