Uusimaa
Uusimaa pitää sisällään eteläisimmän Suomen Lännen Hangosta itäisimpään Loviisaan asti. Pohjoisessa Uuttamaata rajaavat Karkkila, Hyvinkää ja Mäntsälä.
Uudenmaan ja Helsingin asutus oli tilapäistä vielä 1100-luvulla. Rannikko oli virolaisten sekä myöhemmin hämäläisten metsästys- kalastus- ja kaskialuetta, ja se kuului Hämeeseen Hämeen rantamaana.
Helsingin ja sen ympäristön syntyhistoria liittyy tiiviisti myös Suomenlahden historiaan. Viikinkien ajoista 800-luvulta alkaen Suomenlahtea pitkin kulki vesitse merkittävä idäntie, jonka varrelle Uudenmaan pitkä rannikko sijoittuu.
Kun Ruotsi valloitti Suomen 1100-luvulla, rannikon uudisasutus alkoi lisääntyä nopeasti. Valtaosa tulokkaista oli Ruotsin Helsinglandista. Ruotsinkielisiä uudiskyliä syntyi Vantaanjoen ja Keravanjoen alajuoksujen vehreille rantamaille.
Helsinki ja Uusimaa saivat nimensä uudisasukkaiden asetuttua seudulle. Nimitys Uusimaa löytyy ruotsinkielisessä muodossa \"ny land\" jo 1300-luvun asiakirjoista. Suomenkielisenä se esiintyy Mikael Agricolan kääntämän Uuden testamentin alkulauseessa 1548, jossa se esiintyy muodossa Wsimaa.
Nykyään Uudellamaalla asuu lähes 1,7 miljoonaa ihmistä eli noin 30 prosenttia Suomen väestöstä. Helsinki ympäristöineen on muuttoliikkeen ansiosta yksi Euroopan nopeimmin kasvavista kaupunkiseuduista. Väestön ikärakenne on muuta maata ja monia Euroopan alueita nuorempi, työikäisten osuus on keskimääräistä suurempi ja yli 65-vuotiaita on vähemmän kuin muualla Suomessa.
Osoite
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
Uutisia
iltalehti.fi 31.10.2016
iltalehti.fi 28.10.2016
iltalehti.fi 27.10.2016