Alppikylä
Malmin lentokentän ja Jakomäen länsipuolella sijaitsee Alppikylä. Se sijaitsee Tattarisuon teollisuusalueen ja Jakomäen välissä.
Nimensä Alppikylä on saanut vanhan Porvoontien varren kallioisesta rinteestä, jossa sijaitsi alppityylisesti asuintaloja. Moottoritien halkaistua alueen, sai itäpuoli nimen Jakomäki ja länsipuolen nimenä pysyi Alppikylä.
Asuinalueeksi kylä alkoi taas herätä, kun melumuuri rakennettiin vuonna 2010. Uuden asemakaavaan myötä Alppikylän ja Ormuspellon kohdalle syntyi uudenlainen pientaloalue.
Alueen kaavassa inspiraatiota on on saatu eurooppalaistyylisestä kaupunkirakentamisesta, jossa on rakennettu tiiviisti pientaloja. Alppikylästä halutaan väriläiskä perinteiseen tiukasti säädeltyyn asuinalueisiin nähden. Talojen värit saavat olla asukkaiden itsensä tai rakentajien itse päättämiä ja ne rakennetaan toisiinsa kiinni vaihtoehtona perinteiselle kerrostalorakentamiselle.
Alppikylänhuippu on suosittu pulkkamäki ja sille rakennetaan myös kuntoportaat. Alppikylän huippu sijaitsee liito-oravan ydinalueen lähistöllä ja on osa arvokasta metsäaluetta.
Osoite
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
Uutisia
iltalehti.fi 31.10.2016
iltalehti.fi 28.10.2016
iltalehti.fi 27.10.2016