Hyväntoivonpuisto
Jätkäsaaren keskeisin puisto Hyväntoivonpuisto, joka on alueen rakentamisessa suuri puistorakennusprojekti. Puisto on kooltaan alueen suurin ja se ulottuu Välimerenkadulta Melkinlaiturille saakka.
Pelkkä pohjoisosan rakentaminen on maksaa kaupungille yli 10 miljoonaa euroa.
Hyväntoivonpuiston viheralue luikertelee jopa kilometrin mittaisena Jätkäsaaren kerrostalojen välissä.
Länsisatamankadulta katsottuna pohjoisen puoleinen osa valmistuu vuonna 2022. Puistoon tulee lasten leikkipaikkoja ja puistoja.
Puisto tehdään kokonaan täyttömaalle ja se pitää luoda alusta lähtien korkeine maatäyttöineen. Rakentaminen voitiin aloittaa, kun rakennukset puiston ympärillä valmistuivat, sillä puistoalueen täytöt tukeutuvat rakennuksia vasten. Samasta syystä Hyväntoivonpuiston eteläosa rakennetaan vasta, kun sitä ympäröivät korttelit aikanaan valmistuvat.
Puisto pyritään rakentamaan eläväiseksi ja oikeaa luontoa muistuttavaksi luonnonmukaisin muodoin. Puiston maaston muodot mukailevatkin luontoa ja sen muotoja.
Havainnekuva: Helsingin kaupunki
Osoite
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
Uutisia
iltalehti.fi 31.10.2016
iltalehti.fi 28.10.2016
iltalehti.fi 27.10.2016