Kafé Koma
Tokoinrannan Kafé Koma tuo tokoinrantaan tapahtumaravintola. Komassa järjestetään klubeja ja livekeikkoja.
Ravintolan suosittu etelänpuileinen terassi kylpee auringossa.
Paikalla sijaitsi italialaisravintola Il Gabbianoksi 2018 vaihtunut Cafe Piritta. Il Gabbiano oli kolmen kosovolaisveljeksen sekä italialaiskokin omistama ravintola.
Helsinkiin avattiin vuonna 1977 uusi merenrantakahvila Tokoinrantaan Eläintarhantielle. Kahvila oli suunniteltu kaksiosaiseksi, toisessa keittiö-, tarjoilu- ja huoltotilat ja toisessa osassa kahvilan ”kabinetti”. Osien välinen sisäpiha toimi viihtyisänä terassialueena, joka kalustettiin ajan mukaisin kirkkain muovikalustein. Piritta rappioitui pikkuhiljaa, koska suunnitteilla oli isompi remontti, joka kuitenkin siirtyi ja siirtyi ja samalla tilat entisestään vain rapistuivat ja lopulta toiminta vanhassa Pirittassa päättyi kesän 2005 jälkeen. Toiminta alkoi keväällä 2010 uudelleen entistä ehompana sekä ympäri vuoden avoinna olevana uuden Cafe Piritan tiloissa.
Eläintarhanlahti oli vielä 100 vuotta sitten kaislikkoinen merenlahti kaukana keskustasta. Lahden ympäristössä oli laaja huvila-alue, Linnunlaulu. Signe Branderin v. 1907 ottamaa maisemakuvaa Eläintarhanlahdesta voi ihastella uuden Cafe Pirittan valoseinässä.
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
Uutisia
iltalehti.fi 31.10.2016
iltalehti.fi 28.10.2016
iltalehti.fi 27.10.2016