Open Bar Club&Lounge
Open Bar oli Suomessa ennen näkemätön konsepti. Kohuttu viinabuffet-ravintolaksi kutsuttu ravintola sulki ovensa. Ravintolan ideana oli, että muutaman kymmenen euron hinnalla baarissa sai koko illan juomat.
Open bar avasi ovensa marraskuun alussa 2013 ja sulki ne parin kuukauden sisällä. Ravintolalla oli yli 100000 euron arvosta maksamattomia laskuja tilaa vuokranneelle Spondalle. Samalla konseptilla toimivia ravintoloita kaavailtiin Helsingin lisäksi myös Lappeenrantaan, Turkuun, Kouvolaan ja Joensuuhun, mutta suunnitelmat menivät jäihin kun homma ei lentänytkään.
----------------------------
Paikan alkuperäinen kuvaus ennen avajaisia:
Open Bar Club&Lounge on Suomessa ennen näkemätön konsepti. Se on alkuillasta miellyttävä Lounge, jonne on mukava tulla aloittelemaan iltaa. Loungesta se muuttuu illan kuluessa täysiveriseksi yökerhoksi.
Open Bar perustettiin, jotta ihmisillä olisi oikeasti mahdollisuus nauttia ravintolatunnelmasta koko illan ajan. Open Bar on Suomen ensimmäinen All Inclusive -illanviettopaikka. Sisäänpääsymaksu on ainoastaan 50 euroa, joka siis pitää sisällään myös narikkamaksun. Enää ei todellakaan ole mitään syytä juoda pohjia kotona, vaan kiirehtiä juoksujalkaa Open Bariin nauttimaan mukavasta Lounge tunnelmasta ystävien kanssa ja jatkaa iltaa vaikka aamuneljään.
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
Uutisia